Hiljaiselon jälkeen täällä taas. Ollaan asuttu uudessa kodissa nyt hiukan yli kaksi kuukautta, ja aika tuntuu kuluneen hurjan nopeasti, kun miettii miten vähän ollaan edistytty sisustamisen ynnä muun suhteen. Toisaalta kaiken maailman kolareiden ja kadoksissa olleiden remppamiesten takia meillä on ollut muutakin puuhaa, kuin miettiä minkä värinen kirjahylly hankitaan. Niin ja toisaalta, koska asunnossa pyörii tuon tuosta vieraita ihmisiä kiinnittämässä sitä ja irrottamassa tätä, ei oikein ole edes tehnyt mieli laitella esille mitään kovin henkilökohtaisia juttuja, joista tulisi kodikkaampi olo.
Eilen kuitenkin katselin ympärilleni sillä tavalla taitavasti, että en ollenkaan huomannut purkamatta olevia pahvilaatikoita, sotkuisia työkalukasoja, tai mitään muitakaan tekemistä odottavia asioita. Valikoiva katseeni huomasi siellä täällä sellaisia silmää ilahduttavia pikkujuttuja, jotka saavat mielen hetkeksi irti kilometrien pituisesta to-do-listasta.
Viimeinen kuva tosin palautti takaisin maanpinnalle: pitäisi alkaa pohtia jotakin verhosysteemiä tuohon hankalan malliseen ikkunaan joka on myös ovi...
PS. Päätösten teko ei ole tämän tytön vahvin osa-alue tällä hetkellä. Siksi tämä bloginkin ulkoasu on joka päivä hiukan erilainen kuin eilen :)